fbpx

Yli 15 vuoden kokemus koiran luonnollisesta ruokinnasta

malinekblom

Olen Malin Ekblom ja uskon, että monen terveysongelman syynä on sopimaton ruokavalio, tietyt ruoka-aineet tai jokin lisäaine. 

Itsekin olin koiranomistaja, joka uskoi vahvasti siihen, että kuivamuona on ainoa oikea tapa ruokkia koiraansa. Ovathan ne “tieteellisesti tutkitut ja terveelliset” ja sisältävät kaikki tärkeät vitamiinit. Näin silloin luulin. 

Olen nähnyt kuinka koirani kärsi ja itse voin pahoin, kun en voinut häntä auttaa. Olin kokeillut ihan kaikkea kalliista erikoisruoista luontaishoitoihin, kuitenkaan löytämättä pysyvää helpotusta Jepen olotilaan. Lopullinen päätös päästää hänet kärsimyksistään oli jo mielessä… 
En halua että kukaan olisi samassa tilanteessa ja kokisi sen kaltaista epätoivoa. Siksi haluan auttaa sinua ja koiraasi voimaan paremmin – jo ennen kuin mitään terveysongelmia ilmenee.

Ensimmäinen koirani Rocky ei kuitenkaan halunnut syödä nappuloitaan. Sekoitin ruokaan maksalaatikkoa tai raakaa jauhelihaa, jotta saisin koiran syömään annoksestaan edes vähän. Huono omatunto vaivasi, koska luulin että hän ei saa nyt riittävästi vitamiineja, kun osa muonasta jää syömättä. Kiinnostuin ruokinnasta ja aloin huomata että koirakin kaipaa oikeata ruokaa. 

Silmiä avaavan herätyksen antoi saksanpaimenkoirani Jeppe, joka sairasti haiman vajaatoimintaa ja kärsi sairauden aiheuttamista ruoansulatusvaivoista. Vuonna 2005 hän oli menehtyä oireisiin, vaikka sairautta hoidettiin sekä perinteisellä lääkityksellä että luontaishoidoilla, kuten homeopatialla ja akupunktiolla. 

Puuropohjainen kotiruoka toi hieman helpotusta ruoansulatusvaivoihin, mutta iho-ongelmat ja herkkävatsaisuus olivat laihuuden lisäksi edelleen riesana. Yhtenä päivänä törmäsin netissä artikkeliin, jossa väitettiin viljatuotteiden olevan koirille sopimatonta ruokaa.

Olinko tietämättäni syöttänyt rakkaimmalle ystävälleni ruokaa, joka oli hänelle haitallista? 

Hämmästykseni laannuttua, heräsi uteliaisuuteni. Luin kaiken minkä aiheesta suinkin löysin, sillä pääni oli täynnä kysymyksiä.

Mitä? Miksi? Miten?

​Eläinlääkärit varoittivat luista, koska haiman vajaatoiminnassa on kyse ruoansulatuksen häiriöstä. Aloin todella tuskastua ja katselin Jepen yhä pahenevaa tilannetta. Elinaikaa oli annettu puoli vuotta. Lopulta ajattelin, että koska hän kuolee joka tapauksessa käsiini, niin onko siinä vaiheessa merkitystä, kuoleeko hän nälkiintyneenä ravintoaineiden puutoksiin, vai luun aiheuttamaan suolistovaurioon?

haiman vajaatoiminta saksanpaimenkoira

Tein päätöksen kokeilla raakaruokintaa

​Päätin kokeilla täysin viljatonta ruokavaliota ja antaa hänelle raakoja luita. Jännittyneenä odotin yöllistä ripulirumbaa, mikä yllätyksekseni ei tullutkaan. Viikon jälkeen hieroin silmiäni ihmetyksestä, sillä uloste oli huomattavasti kiinteämpää kuin aiemmin. Sain nukkua yöt rauhassa, heräämättä Jepen rapsutteluun tai pyyntöihin päästä ulos löysän mahan takia. Painoa tuli lisää, paha ominaishaju katosi ja turkki alkoi kasvaa takaisin. Jepen silmiin palasi kauan kadoksissa ollut elämänilo.

Voit lukea Jepestä ja haiman vajaatoiminnasta lisää klikkaamalla tästä.

Omakohtainen kokemus herätti intohimon opiskella ravitsemustiedettä.

​Aiheesta innostuneena aloin opiskella eläinten luontaisterapiaa ja syventämään tietoani ravitsemuksesta. Kahlasin läpi kirjoja, keskustelupalstoja ja tuhansia artikkeleita. Jatkuva polte syventää tietämystä ajoi minut opiskelemaan ravintoneuvojaksi Terveysopisto Saluksessa, josta valmistuin 2010. Opintoihin kuului peruslääketieteen opintoja, joten ymmärrykseni elimistön toiminnasta ja sairauden synnystä sekä kokonaisvaltaisesta hoidosta sai laajemman näkökulman.

​Ymmärsin sen, kuinka suuri merkitys on ravinnon imeytymisellä ja että siihen vaikuttaa useampi tekijä. Stressi ja suoliston kunto ovat näistä tärkeimmät. Laadukkaasta ravinnosta ei ole hyötyä, jos se ei imeydy. 

Kiinnostukseni koirien stressin hallinnasta ja henkisestä hyvinvoinnista sai näin alkunsa. Kuuntelin eri luennoitsijoita ja aiheita koirien käyttäytymisestä ja kehityshistoriasta, kukkaterapiasta, kouluttamisesta sekä stressin hallinnasta. Lukuisten eri koulutusten myötä olen oppinut myös kyseenalaistaman asioita. Kaikkiin asioihin on aina olemassa montaa erilaista näkemystä ja harvoin kannattaa seurata yhden “gurun” kapeanäköistä ja ehdotonta sanomaa.

Koira on lihansyöjä

​Koiraeläimet ovat kehittyneet syömällä lähes mitä sattuu, silti koiran ruokinta tuntuu nykyään olevan rakettitiedettä. Koiran ruokinta on lopulta hyvinkin yksinkertaista, eikä sinun tarvitse tuntea jokaisen kivennäisaineen kemiallista muotoa ja tapaa reagoida elimistössä, jotta pystyisit ruokkimaan koiraasi.

Koiran ruokinta ei ole pelkästään ravintoaineiden analysointia ruoka-aineista. Koiran hyvinvointi koostuu monesta peruspilarista, kuten ruoansulatuksesta, stressistä, levosta, liikunnasta, hormoneista, iästä ja peruskunnosta. Lisäksi nämä kaikki vaikuttavat toisiinsa.

​Ravitsemustieteen lisäksi ruokintaan liittyy paljon peruslääketiedettä, historiaa, biologiaa, fysiologiaa. Ihmisten kokemuksia unohtamatta. Tieteellinen tutkimus ei ole sama asia kuin fakta ja ainoa oikea totuus. Sellaisia tutkimuksia ei juurikaan tehdä, missä vertailuna olisi käytetty koiria, jotka ovat olleet pidemmän aikaa tai koko elämänsä raakaruoalla.

​Vaikka jostain asiasta löytyy tutkittua tietoa, on tutkimuksen tulos tutkijan näkemys suppeasta otannasta eikä se kuvaa juuri sinun koiran todellisuutta tällä hetkellä. Tutkimukset ovat apuna, silloin kun tarvitaan laajoja referenssejä laajalle massalle.

Voit lukea artikkelin koiran raakaruokinnan perusteista täällä.

Laboratorioala taustalla​

Ammatiltani olen laborantti ja olen työskennellyt elintarvikealalla laboratoriossa ja tuotekehityksen parissa vuodesta 2001. Ruoka-aineiden tutkiminen ja analysointi, kemialliset reaktiot ja mikrobiologia ovat minun intohimoni. 

Tiedän, miten tutkimuksia tehdessä on helppo tehdä virheellisiä päätelmiä ja sen, että kaikkia tutkimustuloksia ei julkaista, jos lopputulos ei ollutkaan haluttu tai odotettu. Ymmärrän, miten eri mineraalit reagoivat eri olosuhteissa. Olen nähnyt, miten hyvä hygieniataso on elintärkeää mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden takaamiseksi. 

Olen nähnyt ja tehnyt elintarvikealan tuotantoa, tuotekehitystä ja laadunvalvontaa kulissien takana. Tiedän, minkälaista elintarvikkeiden tuotanto voi parhaimmillaan olla ja millaisia laatuongelmia voi esiintyä silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Kaikkea ei kerrota pakkausten tuoteselosteissa eikä mainoslauseissa. 

​Ravintoneuvojan työtä 15 vuoden kokemuksella

Olen opastanut koiranomistajia koiran ruokavalion muutoksessa vuodesta 2005. Asiakkaina ovat olleet myös sairaiden koirien omistajat ja pitkäkestoisella yhteistyöllä eläinlääkäreiden kanssa on saavutettu hyviä tuloksia myös hankalissa tapauksissa. Olen opastanut raakaa ruokaa myyviä kauppiaita neuvomaan asiakkaitaan ruokavalion muutoksessa ja olen osallistunut koirien raakaruoka-aterioiden suunnitteluun.

​Haluan auttaa sinua tekemään koirasi ruokavalion muutoksen helposti ja turvallisesti. Haluan myös, että sinun on mahdollista itse oppia riittävästi koiran ruoansulatuksesta ja ravintoaineista, kuitenkaan hukuttamatta sinua informaatiotulvaan. Kun osaat perusteet ja osaat tulkita omaa koiraasi, voit tehdä tarvittavat muutokset olematta jatkuvasti asiantuntijan armoilla.

Autan koiria parhaaseen hyvinvointiin terveellisen ruokavalion avulla ja koiranomistajiansa löytämään mielenrauhan ruokinta-asioissa. Polttoaineenani toimii rakkaus koiriin ja tahtoon luoda mahdollisimman hyvä perusta koiran terveydelle, lajityypilliset tarpeet huomioon ottaen. Katsontakantani on kokonaisvaltainen ja pyrin ottamaan huomioon ravitsemuksen lisäksi myös fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin. 

Löydät artikkelini täältä:

https://www.luonnollinenruokinta.fi/blog

​terveisin,

Malin Ekblom

Malin Ekblom ja kaanaankoira Mosse
Malin Ekblom, dipl. ravintoneuvoja ja koiran luonnollisen ruokinnan asiantuntija

Julkaisut:

BANBRYTARE – Möt de kvinnliga ledarna och pionjärerna som skapar en ny värld (2021)
ASIN B098923BRC

Hyvinvoiva koira luonnollisella ruokinnalla – mitä koirasi toivoo sinun tietävän ruokinnasta (2019)
   ISBN 978-952-801820-9 (sidottu)
   ISBN 978-952-68568-4-1 (PDF)
   ISBN 978-952-339423-0 (EPUB)

Haukun Herkut – helpot ja terveelliset lihanamit palkitsemiseen ja herkutteluun (2018)
  ISBN 978-952-80-0673-2 (rengaskirja)
   ISBN 978-952-68568-1-0 (PDF)
  ISBN 978-952-80-0583-4 (EPUB)

Haukun Herkkureseptit e-julkaisu (2016)

Koiran luonnollinen ruokinta ISBN 978-952-92-1400-6 (2006)
Naturlig utfodring av hundar ISBN 978-952-92-3643-5 (2008)

​Koulutus:

Advanced Canine Nutrition Specialist 2021 (DNM University)
Raw Dog Food Nutrition Specialist 2021 (DNM University)
Pet Food Nutrition Specialist 2021 (DNM University)
Opaskurssi, lajituntemus ja opastaminen 2019 (Korkeasaaren eläintarhan säätiö)
Erä- ja luonto-opas 2016 (Turun aikuiskoulutuskeskus)
LCF Life Coach® 2014 (Valmentamo, Mendo Oy)
Olonkeveys®-valmentaja 2011 (Valmentamo, Mendo Oy)
Diplomiravintoneuvoja 2010 (Suomen Terveysopisto Salus)
Koulutus on Luonnonlääketieteen Keskusliiton (LKL) periaatteiden mukainen ja se pohjautuu viralliseen ravinto-oppiin, fytoterapiaan, funktionaaliseen lääketieteeseen sekä vallitsevaan Eurooppalaiseen luontaislääketieteelliseen käsitykseen ravinnon ja terveyden välisestä yhteydestä. Koulutukseen sisältyy myös koululääketieteen perusteet (anatomia, fysiologia, tautioppi, psykologia, psykiatria, neurologia).
Koulutustekniikan perusteet I-IV (Trainer’s Choice) 2006-2011
Koirien koulutusohjaaja (KIVA-Team) 2009
Bach kukkaterpaia, tasot I ja II (Freespirit) 2007-2009
Dipl. eläinten luontaisterapeutti (Nokka) 2006
Laboratorioalan perustutkinto 2001 (Porvoon ammattiopisto)

​Muu kokemus:

  • Opastyö Korkeasaaressa, mm. eläinten ruokintajuonnot.
  • Dog Oriented Institute: opettajana koulutusohjaaja- ja käytösneuvojakoulutusten ravinto-osiot.
  • Opiskelin sähköisten tuotteiden julkaisemista ja pidän sekä webinaareja että verkkokursseja.
  • Emmi-Pet ultraäänihammashoidon peruskurssi.
  • Olen työskennellyt elintarviketeollisuuden parissa yli 15 vuotta mm. laboratorion, laadunvalvonnan ja tuotekehityksen parissa.
  • Koirani Jeppe ja Mooses ovat innoittaneet ja opettaneet minua sekä ruokinta- että koulutusasioissa.
  • Hienosti Hihnassa 2 DVD:llä on “koirankeittiö”-osio, jossa käsittelen ruokinta-asioita.
  • Olen perustanut ja pitänyt raakaruokakauppoja: Käpäläkulma Porvoossa sekä Käpäläkellari Korppoossa ja Nauvossa.
  • Suunnittelin koiran raakaruoka-aterioita ja osallistuin tuotteen kehitysprojektiin ja koeajoihin sekä tulosten analysointiin.
  • Harrastan metsästystä ja kalastusta ja pyrin tarjoamaan mahdollisimman paljon riistaa ja kalaa koirilleni.
  • Ravinnon tielle minut johdatti haiman vajaatoimintaa sairastanut saksanpaimenkoirani Jeppe. 

Media-sivulta löydät biografian, kuvia, sekä kirjojen kuvat ja perustiedot.